Lennetään puolitiehen vastaan

Sateenkaari Koto ry:ssä tehdään töitä eri kulttuuritaustoista kotoisin olevien perheiden kanssa. Halusimme 2000-luvun alussa kasvatuskumppanuudessa auttaa perheitä kotoutumaan, tai silloin sanoimme kiinnittymään, suomalaiseen yhteiskuntaan. Olemme kulkeneet naisten kanssa pitkän tien oppien toinen toisiltamme. Olemme oppineet ymmärtämään puolin ja toisin käyttäytymisen pohjalla olevia arvoja ja perinteisiä tapoja.

Suomalainen tasa-arvo toteutuu parhaiten, kun perheen molemmat aikuiset ovat työelämässä. Opetuskoti Mustikka on vuosia kouluttanut perheen äitejä sekä kielen että kulttuuriin tuntemuksessa, kannustanut naisia ulos kodista, opiskelemaan ja työelämään. Työ turvaa naisen asemaa myös silloin, kun perheelle sattuu ikäviä asioita, kuten toisen vanhemman työttömyys, sairastuminen tai perheen hajoaminen. 

Kun haluamme auttaa perhettä kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, meidän tulee kannustaa naista kouluttautumaan ja työelämään. Näin hän pääsee osaksi yhteiskuntaa, saa omia verkostoja, taloudellista turvaa ja riippumattomuutta. Mutta ennen kaikkea hän on roolimalli omille lapsille suomalaisesta tasa-arvosta. Hän osoittaa yhteiskunnalle, että on kotoutunut nainen ja itselleen, että on pärjäävä aikuinen.

Kun Opetuskoti Mustikan ohjauksessa ollut nainen hankkii kielitaidon, tutustuu erilaisiin ammatteihin ja työtehtäviin, pyrkii ja pääsee koulutukseen, tunnemme Opetuskodissa suurta onnistumisen iloa. Riemuitsemme tutuksi tulleen naisen puolesta ja toivotamme hänelle hyvää matkaa uusissa haasteissa.

Pettymys on suuri, kun tapaamme saman naisen uudelleen Opetuskodin asiakkaana. Tällöin kuulemme usein samankaltaisen tarinan:

"Valmistuin koulusta ja lähdin etsimään töitä. Päädyin työharjoitteluun tai työkokeiluun tavoitteena näillä keinoin näyttää osaamiseni ja päästä kiinni työpaikkaan. En onnistunut. Olin hetken töissä, mutta en osa työyhteisöä. Kielitaitoni ei vahvistunut vaan tein hiljaa omaa työtäni. Minulle alkoi kertyä erilaisia somaattisia vaivoja ja tuli poissaoloja. Koin, että työkaverit pitävät minua muukalaisena ja työnantaja oli tyytymätön työhöni. Tunsin epäonnistuneeni. Eikö minusta olekaan tähän?"

Näitä tarinoita on monta eri versiota, mutta lopputulos on sama. Maahanmuuttajakotiäiti, joka hankkii koulutuksen, ei työllisty Suomessa. Käsitys omasta kyvykkyydestä laskee. Työelämä ei saa tarvitsemaansa osaajaa ja työnantajan käsitys maahanmuuttajanaisesta työntekijänä muodostuu vääräksi. Nämä naiset ovat selvinneet elämässään sellaisista haasteista, että pienet pulmat eivät heitä hätkähdytä. He ovat tottuneet sinnikkäästi tekemään sen mitä pitää ja oppineet ongelmanratkaisutaitoja tositoimissa. Lisäksi he tuovat virkistävää kulttuurista moninaisuutta ja hiljaista tietoa, joka alkaa iloisesti pulputtaa hyvää mieltä ympärilleen.

Työhön perehdyttäminen on usein hyvin järjestetty ja sille on selkeät käytännöt ja vastuuhenkilöt. Kun kulttuuriset lähtökohdat ovat hyvin erilaisia, niin perehdytykseen varattu aika ei riitä. Suomalainen työelämä on tiukkatahtista. Sen tyylin ja tavat tuntevalle kantasuomalaiselle on jännittävää aloittaa uusi työ. Mutta käytännöt ovat selvät. Tietää keneltä kysyy ja mitä pitää kysyä. Näin ei ole sille, joka ensimmäistä kertaa astuu suomalaiseen työelämään. Työn aloittamisen lisäksi jännittää oma kielitaito, ammattitaito ja omien totuttujen tapojen sopiminen työpaikalle. Tähän kohtaa tarvitaan vahvaa tukea ja kärsivällistä opastamista riittävä määrä. Me opetuskodin kokemuksiin pohjautuen uskomme, että tämä satsaus kannattaa. Onnistunut perehdytys tuo työyhteisöön sitoutuneen ja työhön vakavasti suhtautuvan ammattilaisen.

Nyt meillä on SIIVET. Nämä siivet haluamme kiinnittää Turun seudulla, erityisesti kaarinalaisten ja raisiolaisten, kouluttautuneiden maahanmuuttajataustaisten naisten selkään. Haluamme antaa siivet myös työyhteisöille ja työnantajille. Niiden kanssa lentää puolitiehen vastaan uusia työkavereitaan, arvokasta työvoimaa.

Blogikirjoittajana Sateenkaari Koto ry:n toiminnanjohtaja Henna Junttila.