Kohti työelämää





Koronavuosi 2020 oli monelle rankkaa uuden oppimista ja sopeutumista. Työpaikkoja menetettiin ja moni ahdistui ehkäisytoimenpiteisiin; maskeihin, karanteeniin, turvaväleihin, you name it.

Mutta mikä onkaan parempi syy aloittaa elämä puhtaalta pöydältä kuin vuoden vaihtuminen. Vuotta 2021 voisi kutsua toivon vuodeksi. Koronarajoituksia on edelleen, mutta ne eivät estä uusien asioiden tekemistä ja kokemista. Uusia asioita toden totta olen päässyt kokemaan pitkän sairauslomani jälkeen. Yksi niistä on viime vuoden joulukuussa alkanut kuntouttava työtoiminta Kaarinan Hovirinnassa sijaitsevassa maahanmuuttajien opetuskoti Mustikassa. Opetuskodissa opiskellaan suomen kieltä ja harjoitellaan suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja. Opetuskodissa on monia kuntouttavan työn työtehtäviä, kuten ruoanlaitto, siivous, ompelu ja lastenhoito.

Kuntouttava työtoiminta on siis tarkoitettu niille henkilöille, jotka eivät työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön. Sen järjestäminen perustuu aktivointisuunnitelmaan, jonka työ- ja elinkeinotoimiston ja kunnan sosiaalihuollon viranomaiset laativat yhdessä asiakkaan kanssa. Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään yksilöllisen tarpeen mukaan osa- tai kokopäiväisesti 1-4 päivänä viikossa 3-24 kuukauden ajan. Toiminta on tavoitteellista siten, että se parantaa elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta myöhemmin voisi työllistyä tai hakeutua koulutukseen.

Se on siis eräänlainen välivaihe, lempeä lasku työelämään.

Aikaisemmin olen työskennellyt mm. puutarha-alalla, myyntityössä, päiväkodissa, laitos- ja rakennussiivoojana. Vaikka kaikissa töissä oli hyvätkin puolensa, koin kuitenkin, ettei mikään näistä ollut ”se oikea” ala, jossa viihtyisin pidempään.

Opetuskoti Mustikassa pääsen tutustumaan sosiaalialan työtehtäviin avustavana ohjaajana. Työ on itselleni vierasta, mutta hyvin mielenkiintoista. Pääsen myös sivuamaan media-alaa päivittämällä opetuskodin sosiaalista mediaa ja näitä blogikirjoituksia. Tavoitteenani on saada työn kautta selkeys siihen, mitä alaa lähden seuraavaksi opiskeleman ja mille alalle haluaisin työllistyä. Sosionomi- tai medianomi koulutukset ammattikorkeakoulussa kiinnostavat tällä hetkellä eniten ja opetuskoti on oiva, monikulttuurinen paikka ottaa selvää sopisinko aloille vai en.

Kiitollisena tästä mahdollisuudesta sopeudun opetuskodissa muiden kuntouttavassa työtoiminnassa olevien joukkoon, kohtaan erilaisia haasteita ja opin jatkuvasti uutta. Ohjaajien opastuksella ja yhteistyössä maahanmuuttajien kanssa saan varmasti kokonaiskuvan siitä, mitä polkua lähden seuraavaksi kulkemaan.

Blogikirjoittajana kaarinalainen Krista Kitti.

Kommentit

Suositut tekstit