Uudet polut tuttuun yhteisöön


Pääsin eläkeyhtiön kautta ammatilliseen kuntoutukseen vuonna 2019 alanvaihtajana.  Yhdessä työnohjaajani kanssa mietin vaihtoehtoja, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä ja opiskella. Minulla oli jo ajatus valmiina ohjaustyöstä maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden parissa. Lähdin selvittämään vaihtoehtoja Turun alueelta ja löysin Sateenkaarikodon Opetuskoti Mustikan. 

Minut otettiin lämpimän ystävällisesti vastaan. Opetuskodin asiakkaat ja työntekijät olivat ihania ja ystävällisiä minua kohtaan. Tulin heidän kanssaan hyvin toimeen ja joka päivä opin jotain uutta eri kulttuureista ja tavoista. Joka päivä tulin innostuneena ja hyvillä mielin opetuskotiin. 

Viime vuonna pääsin opiskelemaan kasvatus –ja ohjausalaa ja jäin opetuskoti Mustikkaan suorittamaan opintoja työelämäjaksojeni ajaksi. Olen saanut oppia millaista on toimia ohjaajana maahan muuttaneiden naisten kanssa, olla suomen kielen opetuksessa mukana, olla mukana pienten alakouluikäisten lasten läksykerhossa, olen saanut suorittaa monikulttuurisen ohjauspaikan ohjaajan- kurssin ja pääsin tutustumaan vapaaehtoistyönkoordinaattorin työhön viimeisempänä.

Olin mukana avoimen kohtaamispaikan kesätoiminnassa, pääsin mukaan retkille, sain suunnitella, tehdä ja jakaa mainoksia ja sain palvella avoimeen kohtaamispaikkaan tulleita asiakkaita. Olen niin onnekas, että löysin Sateenkaarikodon ja opetuskoti Mustikat. Työssäoppimisaikani Mustikassa on opettanut minua paljon ja olen saanut tutustua uusiin ihaniin ihmisiin, ketkä tekevät tärkeää työtä maahanmuuttajien parissa tukien heidän hyvinvointiaan ja tukien heitä elämässä eteenpäin , olen myös saanut tutustua avoimiin, lämpimiin, vastaanottavaisiin ja iloisiin maahanmuuttaja naisiin ja lapsiin. 

Olen varma siitä, että opintojeni aikana tulen vielä takaisin Mustikkaan.

Blogikirjoittajana nuoriso- ja yhteisöohjaaja opiskelija Hanna Laurila 

Kommentit

Suositut tekstit