Työvalmentajan matka SIIVET-hankkeessa

SIIVET-hankkeen alkaessa 2020 helmikuussa muistan, kuinka olimme työkaverini Ilonan kanssa ideoita ja intoa täynnä. Elimme silloin aikaa ennen koronaa ja pääsimme suunnittelemaan toimintaa täysillä. Itselleni hanke- ja järjestötyö oli tuttua koulussa suorittamieni harjoittelujen ansioista, mutta vastavalmistuneena oli valtavasti asioita, joita halusin oppia lisää.

Helmikuun jälkeen tuli maaliskuu ja yhtäkkiä koko maailma pysähtyi. Työelämä muuttui pienellä varoitusajalla etätyöelämäksi ja kaikki piti suunnitella uudestaan. Lähdimme ideoimaan livetapahtumat etätapahtumiksi ja työvalmennukset verkkovalmennuksiksi. Digiloikka ei kuitenkaan pysäyttänyt meitä, vaan uskalsimme hypätä mukavuusalueemme ulkopuolelle ja kokeilla ihan uusia asioita. Saimme kuvattua erilaisia videoita eri teemoihimme liittyvistä aiheista ja hyödynsimme niitä etätapahtumissamme. Kannustimme ja rohkaisimme toinen toisiamme jännityksen vallassa ja kohtasimme upeita ihmisiä matkan varrelta. On ollut opettavaista huomata, miten itselle pieni teko voi olla toiselle valtava ja asiakkailta saatu positiivinen palaute on auttanut jaksamaan.

Viimeiset kuukaudet ja viikot ovat olleet syväsukellus ammattimaiseen ja uudenlaiseen hanketyöskentelyn maailmaan, työparini Ilonan siirryttyä uusiin työtehtäviin ja uuden työparin Teijan aloitettua. Hanketyössä kuitenkin parasta on se, miten vapaasti saa kehittää ja ideoita. Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen, joten oppimista tapahtuu jatkuvasti. Nyt puolentoista vuoden jälkeen voin sanoa, että olen oppinut enemmän kuin edes osasin olettaa.

Nyt on kuitenkin tullut aika jatkaa matkaa eteenpäin kohti uusia haasteita. Haluan muistuttaa vielä, että ilman verkostoa emme olisi päässeet tähän asti. Verkostossa on voimaa! Se on tullut todistettua moneen kertaan tämän hankkeen aikana. Sen kautta yhteistyö laajenee, monipuolistuu ja syntyy uusia mahdollisuuksia. Haluan kiittää itseni puolesta kaikkia hankkeen toiminnassa mukana olleita. Yhteistyönne varmasti jatkuu Teijan kanssa jatkossakin. On ollut ilo tehdä töitä teidän kaikkien kanssa!


Työvalmentaja Hanna Yusuf


Kommentit

Suositut tekstit