Työunelmia

Tässä istun uutena työvalmentajana, Albulena Fazliu ja mietin, kuinka paljon olen todella haaveillut saavuttaakseni työpaikan, jossa voin auttaa muita ja erityisesti auttaa muita maahanmuuttajia naisia. Nyt täällä minä olen, SIIVET-hankkessa mukana. 

Intohimoni muiden maahanmuuttajien auttamiseen alkoi, kun työskentelin maahanmuuttajien neuvonantajana Tanskassa monta vuotta sitten. Olen muuttanut Kosovosta Tanskaan perheeni kanssa kolme vuotiaana. Siellä olen elänyt ja kasvanut. Jo lukion jälkeen tiesin varmasti, että haluaisin opiskella sosionomiksi ja sen kautta päästä auttamaan muita ihmisia tavalla tai toisella. 

Vuonna 2014 valmistuin ja heti vuoden päästä muutin Suomeen puolison takia. Suomeen muuttaminen ei ollut niin helppoa kuin odotin. Luulin, että sopeutuisin toiseen Pohjoismaahan nopeasti. Mutta aika pysähtyi 8 kuukaudeksi ennen kun vihdoin pääsin aloittamaan suomen kielen kurssin ja taas elämä jatkui. Nyt 6 vuotta jälkeen olen saanut ensimmäisen työpaikan ja olen todella innoissani mitä tulevaisuudesta tulee. 

Haluan tässä blogi-tekstissa mainita erot Tanskan ja Suomen välillä, kun esimerkiksi olet muuttanut uuteen maahan. Tanskan kotouttamislaki verrattuna Suomeen on täydellinen vastakohta Suomen kotouttamislaille. Tanskassa kielen oppimisen joudut itse maksamaan, esim. kielikurssit tai joku muu koulutus. Ensimmøisen viiden vuoden aikana et saa yhtään etuja Kelasta, jolloin puolison tai perheenjäseniin tehtävä on tukea sinua sen aikana. Sinulla on kuitenkin oikeus tehdä työtä ja ansaita palkkaa. Jos muutat Tanskaan EU:n ulkopuolisesta maasta, sinulla on pakko suorittaa tanskan kielikoe A1 tasolla ennen muuttaminen ja lisäksi sinun on pitänyt olla omassa kotimaassaan töissä vähiten 3 vuotta tai vähiten 1 vuosi opiskelemassa. 

Eli, jos mietitään kuinka erilainen Suomen kotoutumislaki on suhteessa Tanskan lakiin ,näet valtavan eroon. Olen ollut onnekas, kun en ole joutunut käymään läpi tällaista prosessia, kun muutin Suomeen. Vaikka on vaikea ja joskus raskasta muuttaa toisessa maassa, Suomessa ainakin saa tehdä TE-toimistoon virkailijan kanssa yhdessä kotoutumissuunnitelman, mikä auttaa maahanmuuttajille integroitumaan parhaalla tavalla. 

Älä koskaan anna periksi sinuun unelmistasi ja tavoitteitasi, koska yhtäkkiä unelmasi toteutuu. 

Työvalmentaja Albulena Fazliu

Kommentit

Suositut tekstit